LIVE LIFE SIMPLY AND ENJOY IT

sunnuntai 4. huhtikuuta 2010

Vanhan pahvilaatikon päälystys tapetilla (kuvat vaiheista)

Sorry, kuvat miten sattuu. Esikatselussa näytti hienolta, nyt ein. Melkein tunnin värkkäsin, joten en jaksa enää värkätä. Toivottavasti saatte selvää vaiheista.

Perjantaina vatsataudin vuoksi en päässy kotoa mihinkään, joten vihdoin sain aikaiseksi päälystää vanhan laatikon ja otinpa sitten kaikki vaiheet taleen. Alkukuvassa näkyy vanha laatikko ja vanhaa tapettia (joka ei irronnut kokonaan ja jäi sit uuden alle).


Ensin piirsin tapetin nurjalle puolelle lyijykynällä kannen pohjan ja reunojen ääriviivat.


Taitoin pohjan ääriviivat viivottimen avulla.



Pohjan kiinnityksen (tapetoinnista jääneellä liisterillä) jälkeen leikkasin kulmasta palan pois ja taitoin sen sivulle.

Taitettuani laidan kannen sisäpuolelle, leikkasin ylimääräisen veitsellä. Välillä leikkasin laidat sopivan syvyisiksi ja vasta sitten taitoin, molemmin onnistui ihan hyvin.




Ja tässä valmis kansi (päälystetty siis easy up -tapetilla).


Ja sitten itse laatikon kimppuun.
Ensin tarpeeksi pitkä pala tapettia, niin että yltää laatikon sisällekin. Sitten leikkasin palan kapeammaksi, sillä päätyihin tulee erilliset palat tapettia.



Taitoin tapetin pohjan laitojen mukaan ja sitten liisteriä pohjaan ja laatikko tapetin päälle.


Liisteriä laatikon sivulaitaan ja vähän lovea taas. Noita kulmia joutuu välillä leikkeleen useammankin kerran, että istuu sit kunnolla. Ja sitten vaan liisteriä laatikon sisäosaan ja taitoin lopun tapetin sinne.










Päätypala ja sen aukko piti ensin piirtää. Leikkasin sitten päätypalan juuri oikean kokoiseksi, mutta... jouduin tekemään uuden palan, sillä halusin tapettia myös siäosan puolelle. Leikatessa taas hieman kulmaa, jotta pala taittuisi siistimmin sisäpuolelle.
Pääty valmiina. Sen turhaan leikatun päätypalan liisteröin sitten laatikon sisäpuolelle.


Valmis laatikko

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

;O) Kiitos kommentistasi; ne ilahduttavat aina ;O)