LIVE LIFE SIMPLY AND ENJOY IT

keskiviikko 30. marraskuuta 2011

joulusukka ja adventtikalenterin alkumatka

Tämä joulusukka sai kodin pienen neiti V:n luota. Taustalla näkyvät nuket ovat vanhimmat nuykkeni eli reilut 3o vuotta vanhoja. Painamalla niistä kuuluu ääni.



Adventtikalenterin synty

 Adventtiaika eli joulunodotus alkaa meillä joulukalentereiden esiin laittamisella. Aiemmin tein tyttötontun, joten nyt oli poika vuorossa. Jälleen piirtelin jonkinmoista kaavaa, nyt pidempi tonttu, koska mekkoa ei tullut ja näin vähemmän tilaa taskuille. Vaatteetkin piirsin/leikkasin tonttua apuna käyttäen ja siommittelin sit päälle (kuva huomenna). Yllä 6kk ikäinen poika (jonka hapsottavat hiukset leikattiin ja ilme muuttui) mittana jaloille, alla poika 6v mittana vartalolle.
 Pää pellavaa, vartalossa puuvillaa, kädet ja jalat villakangasta (Tilda). Vantuissa lukee god jul ja tonttupoika. Täytteenä käytin mm. yhden tyynyn päälisineen ja alavartaloon jopa sanomalehteä (söi niin plajon vanua että huh, ja en ajatellu pestä ukkoa).


Housuissa käytin hyväksi vanhat yöhousut ja yläosassa pellavaa mitä oli jäänyt yli neidin mekosta aimmin. Koneella jälleen kirjottu numerot taskuihin, joissa myös jämäkankaita ( mm. toiset yöhousut). Työn aloitin lokakuun puolella, joten hitaasti syntyi (nuorimmaisen kanssa viihdyn ja hän vaatinutkin huomiota; eilen puhkesi eka hammas ja mie tavallista väsyyneempi...)

Huomenna sitten valmis joulukalenteritonttu!!!

1 kommentti:

  1. Mulla oli samanlaisia nukkeja 2kpl:). Heh, luin hiustenleikkuusta ja muutoksesta, mutta jäi ensin huomaamatta maininta isommasta lapsesta alakuvassa... Muutos oli melkoinen:D. Veljekset kuin ilvekset, samaa näköä hurjasti.

    VastaaPoista

;O) Kiitos kommentistasi; ne ilahduttavat aina ;O)