LIVE LIFE SIMPLY AND ENJOY IT

maanantai 21. lokakuuta 2013

Ballerina

 Tässäpä minun näkemykseni uusimman Tilda-kirjan ballerinasta. Teetti kyllä työtä, sillä valitsemani organza vaati ylimääräistä kangasta ja jopa minishortsit.


 Koska yläosa jäi vajaaksi (laitoin ylemmäksi kuin mallissa) ja hamekankaasta näkyi läpi, tein ylimääräisiä vaatekappaleita. Hame tuntui liian lyhyeltä, joten tein myös ns. alushameen, jonka sitten myöhemmin kyllä lyhensin reilusti.
 Ballerinani on häveliäs ja siksi trikoosta minishortsit.
.
Hiukset tein Tiimarin nukkehiuksista. Nutturan tein hiuslenkin ympärille ja laitoin sivulle, jotta näkyisi.
Vyötäröllä koristeena pieniä helmiä
 Nilkoissa organzan alla ohutta satiininauhaa, jotta nyörit erottuisivat. Tossuissa puuvillakangas alla, kuten topissakin. Silmät tein ensi kertaa stabilon ohuella tussilla (en uskaltanut ottaa riskiä, että pilaisin silmät ja koko työn. Paitsi, että sitten olisin kyllä voinut askarrella naamion...), tussia kokeilin ensin kankaalla ja kun ei levinnyt, tein enemmän ovaalin muotoiset silmät.
Viimeinen kuva tarkoitettu talvisemmaksi (salamalla). Notkea tyttö, vaikka lantiossa reilusti tavaraa ;O)

3 kommenttia:

  1. Mikä herkkä kaunotar! Todella upea lopputulos!
    Tapani mukaan hätähousuna hankin tuon kirjan norjalaisversiona kun Suomessa julkaistiin aiemmin.. Pitäisi vissiin hankkia suomeksi myös..

    VastaaPoista
  2. Kiitos ;O)
    Kerrankin mie maltoin odottaa (multakin löytyy norjalaista ja englantilaista versiota, mutta kyllä suomea edelleen ymmärrän parhaiten).

    VastaaPoista

;O) Kiitos kommentistasi; ne ilahduttavat aina ;O)