Muutama viikko sitten aloitin työt ja kun koko kesänä en ollut saanut aikaiseksi ommella itselle laukkua, ompelin sen sitten edellisenä iltana lasten mentyä nukkukmaan (n.20.30-22.10). Hyvin järkevää, varsinkin kun teen yleensä paljon virheitä iltaisin ommellessa. Mutta niinpä vain sain laukun ekaksi työpäiväksi käyttöön.
Kangasta oli vain pieni pala (tilattu joskus briteistä); pohjaan ei riittänyt. Silitettävä vahvikehuopa pitää laukun muodossaan.
Läppään pitäisi koristenappi ommella, sitä en jaksanut ja se on jäänyt (neiti eilen kyseli että: " eikö tähän kuuluisi joku nappi", kun laukkua käytin vanhempainillassa). Läppä pysyy kiinni käsinommeltavalla painonapilla. Kaava Suuri Käsityö -lehdestä.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Hyvännäköinen laukku ja kangas on herkullinen! Silitettävä huopa? Kerro lisää, sellaista miekin tarviin laukkuompeluksiini.
VastaaPoistaEurokankaasta paksuavalkoista huopaa (vähän niinku joidenkin mattojen alla), jossa toisella puolella liima (aktivoituu siis silittämällä). Tosi näppärä laukuissa ja ompelukonekin pystyy hyvin ompelemaan, vaikka kaksikin kerrosta. Hyvä silittää ensin kankaaseen ja sitten leikata kappaleet (joskus olen tehnyt jäljestäpäinkin ja sitten joutunut käsin ompelemaan laidoille kunnolla kiinni). Kannattaa kokeilla!
VastaaPoistaKiitos! Pitääpä mennä ostoksille...:).
VastaaPoistaAivan ihana pikkulaukku��minkä kokonen tämä on?
VastaaPoista