LIVE LIFE SIMPLY AND ENJOY IT

sunnuntai 28. lokakuuta 2012

palloa ja raitaa pojalle

Kuva-arkiston kätköistä:

Alkusyksystä tein pallopaidan, vain viimeinen neppari jäi laittamatta. Nyt paita on sitten jo sopiva ja hyväksi käytössä testattu.

 Kesällä tein t-paidan ja shortsit; tässä kuva pojasta kesällä leikkimässä nukenvaunuilla.


sunnuntai 21. lokakuuta 2012

dinoja pojalle, pipoja tytöille

 Kerrankin ompelu sujui kuin unelma: parissa tunnissa sain valmiiksi asti paidan ja housut. Ajattelin asua yöasuksi, joten housuihin kavensin (ehkä liikakin?) kaavaa ja tein korkean vyötärön. Ompelua nopeutti se, että käytin vain paidan kaulukseen ompelukonetta ja muutoin sain saumurilla ommeltua jopa  hihansuut (saumurissani vain yksi ja pitkä paininjalka, jätin sen pois).

 Niskassa ommeltuna painonappi. Kaava Ottobren tämän syksyn lehdestä (mint-paita muistaakseni).
 Dino-kangas Eurokankaasta. Joustaa mukavasti.

 Pipoja on tullu tehtyä, tässä kaksi. Pallopiposta piti tulla pienimmälle syksypipo,mutta oli liian korkea joten jäi mun käyttöön. Neliöpipo on kääntöpipo, sisällä v.pun winterfrotee, päällä lintutrikoo Eurokankaasta (kuten pallokangaskin).

Kauluri pienimmälle winterfroteesta. Mallia otin reiman fleecekaulurista.

tiistai 9. lokakuuta 2012

turkoosi haalari pojalle

 Tein eräänä viikonloppuna syyskuussa pojalle (1v5kk tänään) haalarin kokoa 86cm. Se ei ollut ihan valmis, mutta oli yllättäen pojan päällä kun tarhasta hain (isi vie aamuisin). Hieman suuri vielä, mutta päällä näköjään pysyi kun hihoja kääritty yms. Kaava Ottobre 4/12.

 Tän jumsuitin/onepiece-haalarin vetoketju menee sivulle, koristeena lasten merirosvokangasta tähden muodossa edessä ja takana (silitin kaksipuolisella liimaharsolla kiinni ennen ompelua). Vetoketjun ja hupun reunalla joustavaa pallotrikoota, huoun vuorena harmaa josutotrikoo.

Helpompi / nopeampi ommella kuin luulin, jopa vetoketjun sain saman viikonlopun aikana ommeltua (vaikka lauantaina työ tyssäsikin siihen: piti sunnuntaina käydä ostamassa sopivamman pituinen).

maanantai 24. syyskuuta 2012

pipoa ja haalari pikkumiehelle

 Pipo on tehty hannanaan ohjeella, mittoja hieman muunneltu. Alla koekappale, josta tuli liian suuri (turkoosi lammas fleece). Yllä sopivampi (ehkä liian korkea) velourista. Molemmissa trikoota vuorena. Musta pipo ei vaan kelpaa meän pikkumiehelle jostain syystä; repii heti pois päästä.



Tämä haalari on aloitettu jo ainaski viisi vuotta sitten. Winterfroteesta tehty haalari/ jumpsuit /one piece-puku löytyi vetoketjua ja resoreita vailla. Löytyi myös samanlainen raakile microfleecestäkin, mutta se odottaa edelleen vetoketju-inspiraatiota. Olkapäät ja takasaumat tikattu puvuissa (jotka löysin), mutta aina mulla tökkii vetoketjun kohdalla....

perjantai 7. syyskuuta 2012

Mökin terassi

 Mökin terassi valmistui aikoja siten, mutta kameralla kuvia en vain saanut otettua (nämä kuvat puhelimella otettu).

 Tässä kokeillaan aidan laudoitusta. Pyöreät astinkivet vain laitettu nurmikolle, jospa ensi kesänä sais kaivettuakin ne paikoilleen.

Tokan kuvan kukat kukkivat tässä elokuun loppupuolella otetussa kuvassa. Aita on jo maalattu, tässä kuvassa maalaamattomana. Odotellaan taas jonkun aikaa niin saatan saada kamerankin pihalle ja kokonaisuudesta otettua kuvan...

keskiviikko 29. elokuuta 2012

söpö pikkulaukku

 Muutama viikko sitten aloitin työt ja kun koko kesänä en ollut saanut aikaiseksi ommella itselle laukkua, ompelin sen sitten edellisenä iltana lasten mentyä nukkukmaan (n.20.30-22.10). Hyvin järkevää, varsinkin kun teen yleensä paljon virheitä iltaisin ommellessa. Mutta niinpä vain sain laukun ekaksi työpäiväksi käyttöön.

 Kangasta oli vain pieni pala (tilattu joskus briteistä); pohjaan ei riittänyt. Silitettävä vahvikehuopa pitää laukun muodossaan.

Läppään pitäisi koristenappi ommella, sitä en jaksanut ja se on jäänyt (neiti eilen kyseli että: " eikö tähän kuuluisi joku nappi", kun laukkua käytin vanhempainillassa). Läppä pysyy kiinni käsinommeltavalla painonapilla. Kaava Suuri Käsityö -lehdestä.

lauantai 18. elokuuta 2012

hoitokassi

 Nuorimmainen aloitti viime viikolla päiväkodissa ja pitihän persoonallinen kassi saada hoitoon (valmistui edellisenä päivänä ennen hoitoa ;O)  ).

 Edessä olevassa taskussa koneella kirjottu nalle ja tietysti pojan nimi.

 Reunassa koristeena ohuempaa pallokangasta Eurokankaasta, vuorena kotoa löytynyttä kangasta (mitään kankaita en lähtenyt kassiin ostamaan). Toinen sanka käännetty erilailla kuin toinen, molemmissa kahta kangasta.


Kaavojahan tähän kassiin ei tarvinnut, vaan suorakulmiosta vaan kulmia sisään, jotta vähän sai
 pohjaa kassiin.

Tämä palkintopussukka odottaa jopa kirjekuoressa asti (mökin nimi Hupila oli Suden ehdotus). Sude, älä huoli, kyllä se kuori vielä postiinkin lähtee ;O)

tiistai 7. elokuuta 2012

erikoisempi tunika


 Tunikan kaava löytyi Ottbren 4/12-lehdestä (jälleen muuntelin, mm. ohjeessa taskut sisätaskuina). Kankaan neiti sai mummolta. Taskuissa ja hihansuissa näkyy kankaan oikea puoli, eli tunikassa heti valmiina nätti "vuori". Erikoisuutena tommoset "hyppyrit" taskujen lähettyvillä.

Kangas tommosta ohutta pehmeää (jotenkin vakosametin tapaista). Helmaan ompelin kuminauhan (kankaan yksiväriselle puolelle) ja käänsin helmaa oikealle puolelle. jolloin sain myös kuvion näkyville.

perjantai 3. elokuuta 2012

pallotunika ja legginssit

Pallokangas Hannan Kankaasta, kaava uusimmasta (4/12) Ottobresta.


 Legginssit tein 134cm (osa sen koon housuista liian pitkiä neidille, mutta nämä 134cm tehdyt liian pienet, toivottavasti kelpaa jollekin tutulle).

Kaava Ottobre 4/12, kivana jujuna nuo tampit lahkeensuissa. Ja yllättävän helpot tehdä.

lauantai 28. heinäkuuta 2012

kalusteita mökkiin

Mökissä on jo yövytty ja jopa neidin maalauskin seinälle ripustettu. Led-lamput tippuivat parissa tunnissa (Halpa-Hallista) katosta alas (tarra petti). Tässä kuitenkin kuvia jo ennen mökin saamista pihaan ja valmiit kuvat tältä viikolta.

 
 Tästä lähdettiin liikkeelle: hiottiin kierrätyksestä ostettuja kalusteita.

Penkki varmaan yhtä vanha kuin maalaaja: Ikean penkki ollut edellisessä talossa pesuhuoneessa ja viimeiset viisi vuotta missä sattuu (autotalli, terassi läpi vuoden..). Hiominen oli ärsyttävää, maalaaminen haastavaa: molemmille riitti tekemistä (mie autoin ja tein loppumaalauksen myöhemmin).
 Hyllyn maalamiseen ei äidillä ollut asiaa (hioikin itse).
 Penkin lopputulos värikäs; tässä kuvassa värit eivät tule oikeuksiinsa vaan ovat oikeasti kirkkaammat (olisi pitänyt kuvata ulkona). Koska osa raoistakin (kuten päädyistä) on eri värisiä kuin "palikka", oli maalaus hidasta. Neiti valitsi värit ja minä ostin (osteaessa katsoimme myyjän kanssa, että sopivat toisiinsa). Maalina Tikkurilan Helmi puolihimmeä kalustemaali, sävyt: ompunvihreä TVT J381, turkoosi TVT J365 ja pinkki TVT J336 (eli kaikki J-sa rjaa). Turkoosin oikea sävy yllä ja alla olevien kuvien turkoosin välistä. Ihan juuri haluamani turkoosin sävy tuo ei ollut, mutta haluamani näytti noiden kahden muun värin kanssa likaiselta. Hyvät värit ovat (sisällä kun noita värejä ei juurikaan ole kuin jossain pieniä määriä,  kiva että johonkin sai laittaa).

 Hyllykin kuin eri alkujaan; onnistunut muutos siis.

Neidin oma projekti oli tämä kaappi, joka maalattiin kahdesti (välillä hiottiin). Ylimmässä kuvassa alkuperäisessä asussaan.

torstai 26. heinäkuuta 2012

Leikkimökkiin tekstiilejä

Lippunauhaan ei löytynyt sopivaa kanttinauhaa, joten revin kangassuikaletta ja taitoin sitä: rosoinen reuna onkin kiva.

 Ovien verhot ovat kaksipuoliset, joten kirkkaat värit ikkunassa loistavat ruskean mökin sisältä.

 Lippunauha kiinnitettiin reilusti naulaamalla nauhasta kiinni.

Ikkunan verhon tein ekana, joten ulkoapäin se ei ole niin nätti ja siksi ovien verhot tein erilailla. Tässä koristeena pitsiä. Verhot kiinnitetty "joulukoristenauhalla" nauloihin kierrettynä.

tiistai 24. heinäkuuta 2012

leikkimökin sisällä

 Mökin sisällä lattia ja oven+ikkunanpielet maalattu vaaleansinisellä. Lattia odottaa vielä toista kerosta maalia.
 Ikkunassa oli maalarinteippiä pystytysaikana kun piti hirsiä paukutella. Aurinko vaan käräytti kiinni niin, että liimat jumittuivat (enkä ole saanu aikaiseksi liedenravalla kokeilla poistaa).
Koko takaseinän leveydelle rakennetaan juuri nyt noin 80cm syvää parvea. Portaita/tikkaita en halua, sillä 14kk poju osaa kiivetä puoliparveenkin sisällä: ehdotin köysitikkaita toistaiseksi.

Itse en ole juurikaan osallistunut rakentamiseen; olen vahtinut pikkumiestä (maalit olen saanut hankkia, niihin mennytkin yllättäen yli 200e). Eilen sain ommeltua neidille pallotrikoosta tunikan, siitä kuva joskus.... Nyt pelastamaan pikkumies pöydältä ja etsimään verhoknagasta leikkimökkiin...

sunnuntai 22. heinäkuuta 2012

mökkiin väriä + nimikilpailu

Mahtavan kokoinen hortensia oli pakko itselle ostaa vaikka ulkona melkein myrskyää
Mökki valmistuu pikkuhiljaa (taas välissä syöty lisää kakkua yms., laskin, että meän sukulaisilla + muutamalla kaverilla synttäreitä  noin kahden viikon aikana 10-12 kpl, tätillä ja hänen lapsellaan jopa samana päivänä). Alla kuva tämän hetkisestä tilanteesta. Vielä mietinnässä, muutetaanko ikkunapieliä valkoiseksi tms. Sisältä valkealla pitänee maalata toinen kerros (ensin maalasin valtti pohjusteella, ukot sitten maalas peittävällä joka ei ainakaan vielä ole peittävä). Kalusteissa turkoosi, ompunvihreä ja pinkki ainakin.

MUTTA mikä mökin nimeksi?
NIMIKILPAILU: anna ehdotuksesi kommentteihin ja palkinnoksi voittajalle (jos jokin nimi otetaan käyttöön, muutoin arvotaan) esim. yllärikuori täynnä Tilda -tarvikkeita tai jotain itse ommeltua tai... (mitä kaapista löytyy...).
Mökki ei ole kumpareella (huvikumpu ei käy) vaan seisoo tylsästi tien vieressä. Aluksi (siis seuraavat kymmenen vuotta) se on lapsien kesäpaikka, myöhemmin mie valloitan sen. Jaha, pienin apulainen istuu Tupperwaren kippojen seassa keittiön laatikossa ja nyt sitten keksi että siitä yltää pöydältä tavaroihin...
Eli lapsille sopivaa mökin nimeä haetaan, tarkoituksena tehdä nimestä värikäs kyltti ovien yläpuolelle.

Mökin nimeksi päätettiin pitkän pohdinnan jälkeen laittaa:
HUPILA

torstai 19. heinäkuuta 2012

Mökki "valmis"

 Muutama päivä sitten kattokin valmistui; sitä tehtiin hieman ohjeita muutellen (myös edestäpäin katsottaessa laidassa on tuota kattohuopaa, loppui sitten tietysti kesken ja lisää piti muutamasta paikasta etsiä). Viime viikolla sateet ja mm. pappani 90v juhlissa käynti pistivät mökin rakentamisen tauolle. Kattoa tehtäessä aurinko teki tepposia: välillä kattohuovan liimat kuumuivat niin, etteivät irronneet toisistaan pakkauksesta ja kuulemma katollakin huopien "liima" aiheutta päänvaivaa.
Mökki siis valmis maalausta ja sisustamista varten. Maalit ostettu, mutta tänäänkin voiton vei urheilu, leipominen, lasten papan 60v.-kyläily ja nyt uunissa texmex-piirakka (Kinuskikissan kirjasta muunneltu). Osa kalusteistakin maalattu (ihania värikkäitä värejä).

keskiviikko 11. heinäkuuta 2012

Mökin rakennaus jatkuu

 Maanantaina rakentamista tehtiin vairka-ajan verran, mutta eilen piti sitten (mieheni ja pappojen) venyttää päivää. Katto saatiin päälle, mutta vain laudat ja pressu; yöllä ja tänään onkin sitten satanut. Rakentamista jatketaan lähipäivinä, kai.
 Lattia piti tehdä, jotta yletyttäsiin tekemään kattoa. Ja hieno lattia tulikin.

 Olisihan tuo katto ollut kaunis ja valoisa näinkin, mutta sadetta ei olisi pitänyt: piti laittaa lautoja rivi päälle.