sunnuntai 29. elokuuta 2010
Nuppupeitto valmiina
Tämä nuppupeitto valmistui jo kaksi viikkoa sitten, mutta vasta tänään sain sen pakattua postitusta varten ja kuvattua. Eli aiempaan kuvaan verrattuna tullut lisää taustafleece, välivanu ja koneella tikkaus.
Lisää nuppupeittoja löydät tulevaisuudessa blogista Nupulle Peitto Myös sinä voit osallistua ja ommella peiton, joka toimitetaan sellaista tarvitsevalle. Käyhän katsomassa blogia.
Peiton takaosa microfleeceä.
tunnustus
Kiitos ensimmäisestä tunnustuksesta Miss Diorilta
Tunnustuksen saamisen lisäksi minun pitäisi laittaa tunnustus eteenpäin, mutta seuraavissa seitsemässä kohdassa (joka kuuluu tähän tunnustuksen ehtoihin) tulee ilmi, miksi en sitä juuri nyt tee (jostain luin, että tämä tunnutus on melko lailla jo kiertänytkin!??), ehkäpä hieman myöhemmin saan listaa aikaiseksi. Eli 7 asiaa minusta:
1. En viihdy tietokoneella edes päivittäin; lähinnä blogia päivittäessä ja laskuja maksaessa ( harvoin jaksan selata muiden upeita blogeja, mutta eiköhän synkkä syksy saa minutkin hakeutumaan muiden ihanien töiden pariin)
2. Harrastan urheilua (punttisalin lisäksi keväällä aloitin lenkkeilyn ja tarkoitus olisi käydä jumpissa, mm. bodycombatissa, enemmän), askartelua, ompelua yms. ja kokeilen uusia käsityöjuttuja silloin tällöin.
3. Tietokonetta ja telkkaria paremmin viihdyn kirjojen (dekkarit, käsityökirjat) ja lehtien (sisustus, perhe, käsityö) parissa. On ihana uppoutua ihan muihin maailmoihin.
4. Kotonani on eniten tummaa puuta, valkoista ja ruskean eri sävyjä (mocca, beige).
5. Kesä on ihanin vuodenaika; aurinkoinen terassi ja hyvä kirja on parasta mitä tiedän (olettaen, että lapset leikkivät pihalla kiltisti).
6. Olen aamu ihminen; iltaisin ei mikään oikein onnistu.
7. Koira - kissa? Ehdottomasti pieni ja lutunen koira!
perjantai 27. elokuuta 2010
perhonen, kappa ja koruja
Yläosassa näkyy kappaverhon pala (väri vääristyny, mutta perhonen oikein, kangas samaa kuin lattiatyynyssä)ja perhosen tein viikko sitten mustasta paperista ja silkkipaperista askartelemalla (paperi oli koko leikkelyn ja viiltelyn ajan puolikkaana jotta sain symmetriset puolet).
Harmaa koru on vuolukivestä sahan ja viilojen avulla tehty. Se toimi myös muottina valulle (puhdasta tinaa, kestävämpää kuin se uutena vuotena valettava). Eli jollekin erikoishiekalle painettiin ja sitten sula massa siihen jne. Kukka/meritähden raaputin hiekkaan lusikalla.
Nämä korut tein muutama päivä sitten työreissulla (joo, rankkaa olikin kun sain meloa, seinäkiipeillä, pelata metsägolfia ja kokeilla erilaisia jousiammunnan välineitä ilman suurempaa menestystä).
Harmaa koru on vuolukivestä sahan ja viilojen avulla tehty. Se toimi myös muottina valulle (puhdasta tinaa, kestävämpää kuin se uutena vuotena valettava). Eli jollekin erikoishiekalle painettiin ja sitten sula massa siihen jne. Kukka/meritähden raaputin hiekkaan lusikalla.
Nämä korut tein muutama päivä sitten työreissulla (joo, rankkaa olikin kun sain meloa, seinäkiipeillä, pelata metsägolfia ja kokeilla erilaisia jousiammunnan välineitä ilman suurempaa menestystä).
lauantai 21. elokuuta 2010
donitsi huovasta
sunnuntai 15. elokuuta 2010
***** muffinssi *****
keskiviikko 11. elokuuta 2010
Fokus seinälle ja tilattuja kankaita
Toissapäivänä tyhjä seinämme sai vihdoin jotain täytettä: Marimekon Fokus kangas (n. 145cm). Ylhäällä ihan perus valkoista listaa ja alhalla puukeppejä (kangas niitattu).
Toista viikkoa sitten halusin jotain kangasta ja etsin netistä tilkkukankaita. Cotton Patchin sivulla samat kankaat olivat halvempia kuin Australian nettikaupoissa joissa kävin, joten jotain sit tilasin. Kankaat löytyvät: www.cottonpatch.co.uk
Strip Roll: Kaffe Fassett Pastels (30 kangasta 2,5 tuumaa leveitä eli 6,4cm, pituutta en muista, reilu metri ainaski, jos ei täyttä pakan leveyttä). Ihan summassa tilasin; saapa nähä mihin noita käytän... Varsinkaan vihertäviä ja oransseja ei oikein innosta käyttää. Noiden hinta oli 23.95 puntaa.
Nämä suuremmat v.pun./valk. palat ovatkin mieluisampia.
lauantai 7. elokuuta 2010
laukku
Tällainen laukku valmistui tänään. Melko nopea tehdä, vaikka yksityiskohdat tietty veivät aikaa. Tuollaisia sankoja en ole ennen tehnytkään, muuta uutta ei sen ja koristeen lisäksi tainnut tästä työstä löytyäkään. Kankaana Tilda-kangasta (v.sin linnut) ja ruutukangas tuli alkuviikolla Iso-Britanniasta tilkkukankaiden mukana (laitan ehkä myöhemmin kuvat kankaista).
Koristeessa taustana nauhaa, sitten kapea suikale kangasta ja päällä vanerinappi (Tildaa). Ohje löytyy kirjasta: Ompele suit sait sukkelaan (Emma Hardy).
Laukun sisään ompelin päälykankaasta taskun. Laukkuun taidan vielä ommella nepparin, jotta pysyy keskeltä kiinni.
Kaavana aikoja sitten tulostettu ohje ja kaava Ottobren sivuilta
torstai 5. elokuuta 2010
Heppa
Tildan taalainmaan heppaa muutin hieman, sillä ohjeen hepalla oli vain kaksi jalkaa ja tarvi kepin pysyäkseen pystyssä. Eli mahassa on erivärinen kangaspala, jonka avulla tällä hepalla on kaikki neljä jalkaa (eli piirsin jalkoja ja mahaa mukaillen ja kokeilin, ihan ok onnistu). Kun työ oli ommeltu, huomasin, että hepalla on kyllä jalat, mutta yksi korva; siispä piti tehdä toinen korva. Laiskana kirjailut tein vain toiselle puolelle (ei ole mun juttu ;O) ).
Tämä heppa meni synttärivaihdossa Airalle, Onnea!!!
maanantai 2. elokuuta 2010
Kännykkäkotelo
Viime viikolla etsin uuteen puhelimeeni koteloa suojaksi. Kaksi löysin, mutta väri ei miellyttänyt, joten tein perjaina tällaisen. Päältä löytyy ihana Tildakangas, sisällä on microfleece (puhdistuu kosketusnäyttökin samalla) ja välissä on liimaharso (kaksipuolinen), joten hieman ryhtiäkin löytyy. Ja synttärilahjoista löytyi juuri oikeanlainen nauha. Helppo, nopea ja halpa ;O)
Pentik-mäki Posio
Posiolla kun kerta olimme, täälläkin piti käydä. Häissä, joihin lapsille tein vaatteita ja omaa vanhojen päivien asua muokkasin, ei sitten morsiamella, sulhasella tai kaasoilla yms. kenelläkään ollutkaan keskiaikaisia vaatteita. Osa vieraista sentään oli samoilla linjoilla kuin me. Pieni pettymys kaiken sen vaivannäön jälkeen (+ rahallista kankaat ja miehelle ostettu paita+ hattu), kun kaapeista ois kuiteski "normaalihäihin" ollu vaatteet valmiina... Mutta sukuloitua ainaski tuli (mennessä omassa mummolassa, Posiolla miehen sukulaisissa).
Mutta nyt kuvia Pentik-mäeltä, johon en kuluttanut rahaa juuri lainkaan.
Vanhanajan museo:
Kuvan yläreunassa näkyvillä (monta piikkiä sojottaa alas) metallisilla jutuilla olen lapsena saanut auttaa mummoa rieskan teossa (niillä tehtiin ne reiät rieskan pintaan ja hauskaa oli).
Anu Pentik Galleria:
Erilaisia tee/kahvihetkiä
Mutta nyt kuvia Pentik-mäeltä, johon en kuluttanut rahaa juuri lainkaan.
Vanhanajan museo:
Kuvan yläreunassa näkyvillä (monta piikkiä sojottaa alas) metallisilla jutuilla olen lapsena saanut auttaa mummoa rieskan teossa (niillä tehtiin ne reiät rieskan pintaan ja hauskaa oli).
Anu Pentik Galleria:
Erilaisia tee/kahvihetkiä
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)