LIVE LIFE SIMPLY AND ENJOY IT

lauantai 3. joulukuuta 2011

''' kolmas joulukuuta '''


**  **  **  **  **  **  **  **  **  **  **  **  **  **  **  **  **  **  **  **  **  **  ** 

Enkeli lepuutti hetken siipiään kynttilän loisteesta  ja lämmöstä nauttien. Vaikka ihmisten lukumäärä maan päällä oli suurempi kuin koskaan ennen, oli myös yksinäisiä, masentuneita, stressaantuneita sekä kiireisiä enemmän. Töitä oli siis paljon. Enkeliä kuitenkin ilahdutti tietää pelastaneensa hetki sitten äidin lapsineen, kun oli saanut äidin vilkaisemaan vielä kerran kiireestä huolimatta liikennettä ennen kaasujalan painamista. Pelkällä säikähdyksellä äiti selvisi. Ilahduttavaa oli myös katsella lasten tekemiä piirustuksia ja askarteluita heistä enkeleistä. Ehkäpä näin syntyi aina uusi enkeli... Kaikkein tärkein työ enkelistä näin joulun ja kaamoksen keskellä oli saada ihmiset hymyilemään toisilleen ja näin levittämään iloa. Hymyllä voitiin estää yksinäisyyttä, masennusta ja tyytymättömyyttä. Enkeli huokaisi, hymyili ja riensi jälleen töihin ilomielin
.
      
      
       Erilaisuus
     Nuoruus
           Kasvaminen
  Elämä
   Luonto
     Ihminen
Enkeleitä tarvitaan kaikkialla; tarvitsemme heitä ymmärtämään tai vaikka edes hyväksymään erilaisuutta, iloitsemaan nuoruuden innosta ja kestämään sen tuomat haasteet. Ihmiset kasvavat ja kehittyvät koko elämänsä ajan; enkelit auttavat meitä kestämään keskeneräisyytemme ja auttavat meitä kehittämään itseämme ihmisinä. Enkeleitä tarvitaan ongelmia kohdatessa ja selviämään vaikeina hetkinä. Elämässämme koemme enkelit monella tavalla; luonnossa kauneutena tai jopa joidenkin ihmisten kautta. Toivottavasti meissä jokaisessa asuu pieni enkeli, joka ajattelee ensin muita ja vasta sitten itseään.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

;O) Kiitos kommentistasi; ne ilahduttavat aina ;O)